Kolmas päivä koitti Phnom Penhissä ja päätimme mennä katsomaan paria hylättyä rakennusta, jotka Mia oli netistä bongannut. Pääsimme ottamaan kuvia hylätyn rankalaistyylisen rakennuksen sisäpihalle, mutta itse rakennuksen sisälle ei kuulemma ollut asiaa. Emme uhmanneet vartijan käskyä.
Toinen rakennus oli entinen poliisiasema, mutta siellä oli jo jotain perheitä asumassa, joten ei hylätyksi rakennukseksi tuota voida ehkä laskea, hieno paikka silti.
Kambodzan tuktukit eroavat Thaimaan tuktukeista sillä, että niihin mahtuu jopa 4 henkilöä ja vaunun saa irrotettua, kätevää!
Tämän jälkeen otimme tuktukin kohti Choeung Ekiä, erästä Kambodzan Killing fieldsiä, jotta saisimme vielä paremman käsityksen Kambodzassa tapahtuneista kauheksista eilisen vankilamuseovierailun lisäksi. Suuremmin en tässä ala historiasta kirjoittelemaan, mutta wikipediasta löytyy hyvä artikkeli punakhmerien aikakaudesta, mikäli maan historian tuntemus ei ole hallussa. Matkaa Killing fieldseille oli noin 17 kilometriä ja sisäänpääsy maksoi 5 dollaria per henkilö, sisältäen kuulokkeet, joista sai opastuksen englanniksi.
Kun yhtä perheestä epäiltiin viholliseksi, piti tappaa koko perhe, ettei jälkipolvet tule kostamaan.
Vielä nykyäänkin maasta nousee pintaan ihmisten luita.
Illalla suuntasimme katselemaan keskustan iltavalaistusta ja kuninkaan palatsia. Vaikka aiemmassa kirjoituksessa kerroin, että Phnom Penh oli siivottu Obaman takia lapsista, jotka kaupustelevat ja kerjäävät, mutta ei näköjään kaikkia kuitenkaan oltu saatu vietyä pois näkyviltä, sillä moni lapsi yritti myydä meille suitsukkeita ja kerjätä rahaa. Nyt lukijalla särkyy sydän, kun kerromme, ettemme antaneet rielin rieliä näille, sillä on lähes varmaa, ettei raha lapsen hyväksi mene. Kambodzassa, kuten monissa köyhissä maissa kerjääminen on bisnestä, jossa lasten kerjäämät rahat menevät parempiosaisten taskuun. Samoin kuulemma moneen orpokotiin lahjoitetut rahat menevät aivan muihin taskuihin. Pelkästään se, että syö paikallisessa ravintolassa ja ostaa paikallisten tuotteita ja palveluita auttaa pitemmällä tähtäimellä köyhää maata ja näin ollen myös näitä kerjääviä, kurjissa oloissa eläviä lapsia.
Seuraavaksi ostimmekin palatsin ääreltä kauppiailta dollarin hintaan aitoa lähiruokaa, pussillisen erilaisia elukoita ja hyönteisiä.
Herkkupussi.
Seuraavassa pussukan sisällön arviointivideo youtubesta:
Illan aterioinnin kruunasi "viski"paukku. Eräs australialainen reissaaja oli mennyt ostamaan paikallisesta marketista pullollisen kyseistä kauheutta ja pahaahan se oli. Kerrankin kun oli mahdollisuus maistaa käärmeskorpioniviskiä, täytyi se sitten tehdä. Pahinta juomaa koskaan. Ilta loppui kuitenkin lyhyeen, sillä aamulla täytyi lähteä bussilla kohti Siem Reapia ($9 per henkilö).
Puhelimella otettu kuva kyseisestä myrkystä. Mitenkähän ne on kaikkiin noihin pulloihin saanu tuon skorpionin tuon käärmeen suuhun..?
Aamu koitti ja matkapahoinvointilääkkeiden syönnin jälkeen kiiruhdimme tuktukilla bussiasemalle, sillä (jälleen kerran) Obaman takia emme saaneet ilmaista noutoa bussiasemalle. Asemalla saavuimme ajoissa ja kerkesimme syödä hieman aamiaista. Ostimme matkaevääksi oikein hyvää patonkia, joka on ehkä kolonialismin ainut hyvä puoli, sillä se on helppoa ruokaa bussimatkalle tai välipalaksi.
Vip-bussi. Jopa ilmastointi löytyi, mutta ei tietenkään vessaa, sillä vaikka sellainen ylellisyys löytyisi, ei se kuitenkaan kuulemma toimisi.
Tässä videota bussin sisältä, tosiaan lähes koko matkan kuului ämyreistä kambodzalaisia biisejä karaokeversioina. Loppumatkasta helpotti, sillä karaoke vaihtui johonkin Kambodzan Spede Pasasen huumoriohjelmaan.
Koska kyseessä on Kambodza, 6,5 tunnin bussimatkasta tuli tietenkin yli 9 tuntinen köröttely. Tiet ovat huonoja ja busseista pamahtelee usein renkaita, kuten meilläkin. Tuntihan siinä meni, että paikallisella huoltoasemalla rengas saatiin paikattua ja matkaa jatkettua. Toisella pysähdystauolla kerkesimme pikaisesti syödä nuudelisoppaa ja mahtavana yllätyksenä huoltoasemalla myytiin paikallista herkkua, eli paistettuja hämähäkkejä. Kuulemma näitä elukoita on keksitty alkaa syömään ruuan puutteesta johtuen punakhmerien aikakaudella, mutta nykyäänkin ne ainakin meille turisteille maistuvat. Hämähäkkejä piti syödä jo Phnom Penhissä, mutta emme kiireen keskellä löytäneet yhtään kojua, joten kerrankin oli onni matkassa.
Vihdoinkin saavuimme Siem Reapin bussiasemalle, jossa tuktuk-kuski odotteli meitä pitäen Mia-lappua kourassaan. Edellisen huoltoasemapysähdyksen yhteydessä ravintolan omistajan kanssa sovittiin, että meitä on odottamassa hyvää englantia puhuva kuski ja maksaisimme kyydistä hotellilla vain dollarin. Näinhän siinä kävi ja pääsimme onnellisesti No problem villaan, jota eräs malesialainen reissaaja Phnom Penhin hostellissamme suositteli. Olisihan se pitänyt tietää, että hotelli, jolla on tuollainen nimi, ei voi olla muu, kuin täysi katastrofi. Näinhän siinä kävi, todellisuudessa No problem villa paljastui pian Big problem villaksi.
Tarkastimme pikaisesti hotellihuoneen päällisin puolin, mutta väsyneenä unohtui tarkistaa se tärkein, sänky. Niinhän siinä kävi, että untenmaille ryhdyttyämme huomasin sängyn olevan likainen ja mitä luultavimmin eliön nimeltä lutikka ja hetkeäkään epäröimättä annoin sille kuoliniskun. Todellisuudessa en ollut täysin varma, oliko kyseessä lutikka, vaikka olenkin nukkunut Lontoossa kyseisten eliöiden kanssa. Hotellissa oli kuitenkin ilmainen wlan ja pitihän se googlettaa se pahin: "no problem villa, siem reap, bed bugs". No, tietenkään en saanut nukuttua kahta tuntia kauempaa ja Miakin jossain vaiheessa heräsi, kun kävelin ympäri hotellihuonetta mielessäni kiroillen, oma vikahan tuo oli, kun ei tullut tarpeeksi hyvin tarkistettua huonetta.
Öisellä tarkistuskierroksella löytyi myös televisiopöydän takaa käytetty hammasharja ja jotain pullojen korkkeja. Oli muuten viimeinen kerta, kun otamme tuurilla yösijan, suosittelen samaa kaikille lukijoillekin. Mikäli on pakko, tarkistakaa se sänky kunnolla! Heti aamulla tarkastimme joka ikisen vaatekappaleen ja repun kolon joka ikiseltä ötökältä, kävimme äkkiä kylmässä suihkussa ja riensimme vaihtamaan majapaikkaa. Mikä uskomaton helpotus oli päästä pois sieltä sontaläjästä ja päiväunille uuteen majapaikkaan, Mad Monkey hostelliin, Mia ja Janne suosittelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti