Jälleen kerran saavuttiin luotettavalla AirAsian lennolla kohteeseen, tällä kertaa Vietnamin Ho Chi Minhiin, entiseltä nimeltään Saigoniin. Ajatuksena oli väistää taksikuljetus ja säästää rahaa menemällä bussilla Ben Tahn -torille, josta olisi ollut lyhyt matka majapaikkaamme backpacker-alueelle, Phan Ngu Laolle, mutta toisin kävi. Lento oli ajoissa, mutta emme ihan kerenneet viimeiseen bussiin, joka lähti ennen kello kuutta illalla, joten ainut vaihtoehto oli taksi. Jaoimme taksin jonkun tanskalaisen kanssa, sillä määränpää oli suunnillen sama ja niinhän siinä kävi, että 170000 dongin (~6e) taksimatka tuli maksamaan 21000 dongia(7,4e)! Onneksi jaoimme summan noin kolmeen, mutta pettymys oli suuri, epärehelliselle kuskille meni melkein 1,5 euroa ylimääräistä, siellä se varmaan nauraa vielä partaansa ja juo Saigon-olutta hymy huulilla. Perkele.
Ho Chi Minhin kotikadulta, Bui Vieniltä
No, päästiin silti perille hostelliin, josta heti seuraavaksi päiväksi kyseltiin kyytiä kohti Ben Trehen. Ystävällinen hostellityöntekijä (Hostel 96, Bui Vien street, Ho Chi Minh, suositellaan!) opasti millä bussilla pääsemme bussiasemalle ja sieltä kohti Ben Tren kaupunkia. Parin tunnin bussimatka kämäisessä ilmastoimattomassa bussissa ei ollut mitenkään niin paha, kuin voisi kuvitella. Oli oikeasti ihan mukava katsella maisemia, eikä kuumakaan ollut, sillä tuuli mukavasti puhalsi ikkunasta ja viilensi matkantekoa.
Hyvältähän tuo bussi näyttää.
Ben Tren bussiasemalla heti hypättyä bussista, joku harvahampainen mummo läpsäisi minua käteen ja mulkoili ilkeästi harvoine hampaineen... ensimmäisenä ajatuksena oli että "mihin sitä on taas lähdetty?" No, halusimme mennä pienempään kaupunkiin, jossa ei muita turiseja juuri olisi, niin nyt sitä sitten kokeiltiin vihdoin Vietnamissa. Bussiasemalta pääsimme kahdella kalliilla mopotaksilla (ainut vaihtoehto taas, mutta halvempi kuin taksi!) johonkin kaupungin muutamasta hotellista. Hotelli oli ihan hyvä, lähellä keskustaa ja kohtuu halpa, noin 10 euroa yö.
Ben Tren joki ja nk. "kahvimaidon väristä" vettä.
Aitoa Vietnamia Ben trestä kyllä löytyi, ei ehkä sinänsä hienoja nähtävyyksiä tai museoita, mutta ihmiset olivat ainakin aitoja ja ihmeissään meistä. Miaa kuulemma meinasi alkaa ahdistamaan kaikkien tuijotus ja huutelut, mutta hyväntahtoisia yleensä ihmiset olivat, ellei bussiaseman ilkeää mummoa lasketa. "Hellooo!", nuoret tytöt ja pojat huutelivat esittäen kaiken englanninkielen taitonsa nähdessään nuoren länkkäripariskunnan (...tai ehkä syynä oli Mian pinkit hiukset). Tehtiin myös virhe, kun ostettiin paikallista kookospähkinäkarkkia ja tarjottiin eräälle pikkupojalle maistiaiset, koska se niin kiltisti pyysi ja ojennettiin pussia sille... no sehän vei heti kerralla kourallisen! Ainakin sille tais karamelli maistua!
Hienoin nähtävyys oli kyllä tori, jossa myytiin kaikkea syötäväksi kelpaavaa ja kaikenmaailman herkkuja.
Satunnainen katukuva
Silti routa ajoi porsaan kotiin, koska valitettavasti ruoka oli kauheaa ja thaimaalaiseen hymyilypalvelukulttuuriin oli ehkä tottunut liikaa, ajattelimme palata sivistyksen pariin Ho Chi Minhiin. Siitä lisää ensi jaksossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti