Kohta lähdetään viikon pikaiselle reissulle tekemään visarun Vietnamiin, sillä viisumimme umpeutuvat helmikuun aikana. Viisumithan ovat vuoden mittaiset, mutta silti pitää 90 päivän välein käydä joko ostamassa (1900 baht = ~48 eur) lisäaikaa tai käydä toisessa maassa, joten käytimme tuon rahan mieluummin lentolippuihin. Tarkoitus on käydä Ho Chi Minhissä aka. Saigonissa ja muutamassa pienemmässä kaupungissa eli varmaan ainakin Ben Tressä.
Huomaa ruusu Chang-pullossa
Bangkokissa kaikki on ennallaan, vaikka Mialle tuli yksi vuosi ikää lisää. Mialle hommattiin synttärilahjaksi hemmottelupäivä ja yhteisesti kaveriporukalla neitokaisen kauan himoitsema laukku MBK:lta. Itse synttäribileet juhlittiin vasta seuraavana päivänä So Sofitel hotellin allasbileissä, jonne maksoi sisäänpääsy 400 baht, eli 10 euroa. Hintaan sisältyi pääsylippu ja ilmaiset juomat tunnin ajaksi klo 15-16. Oli mahtava päästä käymään oikeassa saunassa, uiskennella 10. kerroksessa ja katsella Bangkokin pilvenpiirtäjiä. Ongelmittahan kyseiselle hotellille menokaan ei onnistunut, sillä menimme juuri väärään Sofitel hotelliin, sillä Bangkokissa on kuulemma 4 saman nimistä rakennusta... No, kerkesimme kuitenkin ajoissa ja samalla tuli testattua ensimmäistä(!) kertaa Bangkokin metroa, toimiva juttu sekin.
Näkymät So Sofitelista kohti Lumphini-puistoa
Seksi myy, siksi rusketusraitainen puolialaston Janne
Päivä vaihtui iltaan ja ilta jatkui Levels-yökerhossa, jossa oli yllättävän mukavaa näin ihmiselle, joka ei niin yökerhoista välitä. Valitettavasti seuraava aamu saapui ja molemmat huomasimme, että juhlittu oli. Ainakin kaikilla oli kivaa ja ilmeisesti 6 uutta suomalaisvahvistustakin tykkäsivät. Thaimaassa on kohta koko Suomen kansa!
Tähän alkuun vois heittää jonku vitsin saaren nimestä, mutta oon jo niin aikuinen, niin jätetää se pois. Tosin mietityttää, että johtuuko se saaren nimestä, että suomalaisia tuolla oli vähemmän, kuin esimerkiksi ruotsalaisia naapureitamme..? No, lähdimme taas aamulennolla AirAsian koneella kohti Krabia, josta muutama muu random matkaaja jatkoi meidän kanssa minibussilla satamaan, josta "hieman" myöhässä lauttamme lähti kohti lopullista matkakohdettamme. Koh Lantalla odotti Mian siskon seurue, joka oli pääsyy vierailuumme kyseisellä saarella ja seura ei ollut todellakaan pettymys... vaikka kirjoittaja hävisikin ristiseiskan Koh Lantan maailmanmestaruuskisat hotellin parvekkeella, tavallisen Seiskan maailmanmestaruus tuli kotiin helposti, eikä eteläisemmän Suomen vastustajilla ollut mitään mahdollisuuksia.
Siistejä tuktukeja löytyy ympäri Thaimaata, mutta tämä nauratti jostain syystä.
Guesthousemme, Lanta House, sijaitsi Mian siskon seurueen tapaan Saladanilla, lähellä satamaa. Yöpymispaikan valitsimme tietenkin sijainnin ja hinta-laatusuhteen takia, muutama euro per yö. Voidaan kyllä suositella kaikille kyseistä paikkaa, asiakaspalvelu oli vajaamiehistöllä, mutta silti aivan mahtavaa! Thaimaan rouvat opettivat mielissään thaita huonolla englannillaan ja korjasivat, kun yritin heille väärin äännellä sanoja. Mahtavaa, kun osaa edes perusasioita puhua paikallisella kielellä (etenkin jollain näin vaikealla!), kuten ostoksilla asioinnit ja tuktuk/taksikyydit. Paikalliset ainakin yrittävät ymmärtää ja naureskelevat, kun farang koittaa puhua heidän kieltänsä. Kuvittelen, että kyllä sitä itsekin yllättyisi ja arvostaisi, jos Oulussa joku turisti heittäisi pari lausetta suomeksi, vaikka ääntäminen olisi jotain sinnepäin!
Jotta tässä blogipostauksessa olisi jotain hauskaa, ajattelin lisätä opastuskylttejä Lanta House guesthousesta:
"PIDÄ MOPO AINA LUKITSEMATTA, SILLÄ POLIISI VOI SAKOTTAA!"
"Jos kuulet tsunami-katastrofi-hälytyksen, älä ole paniikki..."
Tämä sun pitää vaan klikata suuremmaksi ja lukea itse
Missään muualla ei oo ollu tällasta hammastahnan annostelulaitetta, uskomaton! Eipä silti käytetty kertaakaan.
Vessassa oli kaikki saippuat, shampoot ja hoitoaineet: PRESS THE BOTTON. Tarkimmat löytää ohjeet suomeksikin!
Ohjeistuksia oli vaikka mitä vielä, mutta tuossa ehkä parhaat. Tarkoituksena ei ole missään nimessä vähätellä guesthousea, sillä tämä oli todellakin tosi hyvä ja halpa paikka, englanti ehkä vähän hauskaa. Skootterin vuokrauskin oli helpointa ja halvinta ikinä, 150 bahtia (3,8 euroa) päivä ja Lanta Housesta vaan sanottiin että "pienet kolhut ei haittaa, mutta jos kovin rikotte, niin käykää korjauttamassa". Rennoin paikka ikinä! Jaa, kovin järkeviä kuvia ei tähän tullut laitettua, mutta onpahan erilainen kirjoitus taas vaihteeksi.
Loppuun video, joka ei ole sama kuin edellinen, mutta jostain syystä noudattaa samaa kaavaa:
Kiva silti taas olla takaisin Bangkokissa, vaikka Koh Lantalla olisi pitempäänkin viihtynyt. Nyt on vaan alkanut pelottamaan Suomeen paluu, ei me tahdota vielä kotiin! Reilusti alle 2 kuukautta aikaa ja paljon tekemättä... Sen verran paljastettakoon, että seuraava matkakohde on ensi viikolla Ho Chi Minh, Vietnam.
ps. Mikäli viereisessä hotellissa asustaa palveluista maksavia tuttuja, on yleensä luvallista käyttää uima-allasta ja hotellin ylellisyyksiä ilmaiseksi. Suosittelemme!
Koh Phanganilta jouduimme lähtemään aikaisin, sillä bungalowimme varauslista oli täynnä ja ravintolan täti pelotteli meitä, että voi olla vaikeaa näin uuden vuoden kulmilla löytää majoitusta koko saarelta, saatika Koh Taolta. No, löysimme vuoden 2006 Lonely planetin ja soittelimme (okei, Mia soitteli) varmaan 10 numeroon, joista pari oli jopa toimivaa ja saimme Koh Taolta varattua bungalowin, mahtavaa!
1,5h lauttamatkaa ja 400 bahtia per henkilö köyhempinä saavuimme lopulta Koh Taon satamaan. Ilmaiseksi rento mies tuli hakemaan meidät satamasta lava-autolla, jonka kyytiin hyppäsimme. Kyytimme vei meidät hiljaisemmalle puolelle saarta, View rock resortiin, jossa oli hienot huoneet (700 baht / yö), mutta sähköt vain öisin ja puhelinyhteys ei kuulunut meidän puolelle saarta.
View rock resortista oli Lonely planetissa maininta, että tie sinne oli huono ja tämä oli todellakin totta (3km ja matka kesti ~20min per suunta). En uskaltanut vuokrata skootteria, sillä jopa minun monen päivän ajotaidoilla (hehheh) hiekkaiset, mutkaiset, kiviset, reikäiset, rähjäiset ja silmukkaiset tiet olisivat olleet liian hirveitä ajaa. Onneksi View rockilta pääsimme suht halvalla sataman lähelle, jonne parin sadan bahtin hintaan pari kertaa päivässä resortin omistajat asiakkaitaan kuskasivat. Harmi että sattui olemaan huonot ilmat juuri tuolloin, joten uiminen oli mahdotonta kallioisessa resortissamme. Hauskana sattumana saimme selville, että resortin omistajan vaimo oli käynyt samaa koulua kuin me (Siam University, Bangkok), mutta suorittanut tutkinnon 21 vuotta sitten.
Näkymät kyllä olivat ihan mahtavat...
mutta portaita (joita oli paljon) kävellessä meinasi loppua kunto.
Toisena päivänä tapasimme satamassa suomalaisen miehen, joka oli pari vuotta
työskennellyt sukellusyrityksessä Koh Taolla ja hän suositteli DD Hut
-mopovuokraamoa, joten päätös oli selvä, suuntaisimme seuraavana aamuna sinne. Mukavana yllätyksenä oli
vaihtoehtona jättää depositiksi passi tai 5000 bahtia, ei tarvinnut
kahdesti miettiä, kumpi jätetään.
Puoli yhdeksältä aamulla lähdimme View rock resortista ja yhdeksän aikaan kerkesimme DD Hutin mopovuokraamoon, jossa äkkiä otimme taas kuvat skootterista, katsoimme omistajan kanssa mopon kolhut ja lähdimme kiitämään kohti Chalok-beachia ja toivoimme, että siellä olisi vapautunut bungalow meille tai muuten olisimme ongelmissa. Onneksi kerkesimme ennen aamulauttaa ja J.P resortissa oli tilaa ja pääsimme huoneeseen (800baht per yö), jossa oli jopa lämmin suihku, netti ja 24h sähkö (tosin muutama sähkökatkos per päivä). Olimme lähempänä "ydinkeskustaa" ja lyhyen skootterimatkan päässä kaikesta, mutta kuitenkin edes hieman rauhallisemmassa kulmassa saarta.
Kuvassa erään ravintolan koira. Ei liity näihin kirjoituksiin taas mitenkään, mutta kattokaa sitä ja miettikää ku se lyllertää portaita ylöspäin!
Skootterin vuokraus kannattaa pienillä saarilla, ainakin rahallisesti (mikäli ei kolaroi), sillä hinta oli 200 bahtia per päivä ja 100 bahtilla saa tankin täyteen bensaa. Koh Taolla taksit maksavat lähes poikkeuksetta 200 bahtia suunta, joten selvää säästöä ajella, eikä tarvitse miettiä kyydityksiä. Koh Phanganin baarimikko varoitteli meitä Koh Taon teistä ja eipä se siitä turhaan maininnut. Tiet olivat kapeampia, mutkaisempia ja huonokuntoisempia.
Chalok-beach. Siellä jossain se meidänkin resort sijaitsee. Harmi, että kaikki rannat oli tungettu täyteen resorttia, ravintolaa ja rakennusta.
Tietoiskuvideo, joka oli jo aiemmin näkyvillä Facebookissa:
Eräänä kohteena oli Koh Nang Yuan, pieni saari Koh Taon vieressä, jonne piti oikein 2,5 euron sisäänpääsy maksaa per henkilö, mutta ihan mielellään tuo summa maksettiin näistä maisemista ja kirkkaista vesistä.
Aika samalta näyttää, kuin äskeisessä linkissä.
Kyseiselle saarelle ei saanut tuoda muovipulloja, sillä ne saastuttaisivat koko saaren, mutta silti siellä täällä näkyi roskia ja löysimme saarelta oman kaatopaikankin täynnä roskaa, tupakantumppeja ja pulloja. Olimme päättäneet uhmata vesipullokieltoa ja salakuljettaa saarelle puolitoista litraa vettä muovipullossa, sillä emme todellakaan olleet valmiita maksamaan pienestä lasipullollisesta vettä 2,5 euroa... omatunto ei kolkuttanut, sillä veimme kiltisti pullot mukanamme takaisin Koh Taolle, jossa ne varmaan heitetään Thaimaan jätehuollon tuntien mereen, josta ne pikkuhiljaa lainehtivat Koh Nang Yuanin rannoille, ellei niitä haudata johonkin hiekkaan tai polteta.
Näköalatasanteelle oli hieman kiipeämistä. Kuvan sukelluspussissa oli salakuljetettuna n.1500 grammaa H2O:ta.
Komia siluettikuva meidän veneestä. Jätin tarkotuksella tuon horisontin vinoon.
Viimeisenä päivänä ajoimme Sai Nuan -rannalle, jossa ajotaidot tulivat koetukselle. Tiellä mahtui juuri ja juuri menemään yksi lava-auto, mutkat olivat tiukkoja ja korkeuserot suuria. Onneksi montaa kulkupeliä ei tullut vastaan ja yritin ilmoittaa surkean farang-kuskin tulosta tööttäilemällä, kun jouduimme kaasu pohjassa nousemaan jyrkkää ylämäkeä ja kohti tiukkaa mutkaa. Muita vaihtoehtojahan ei ole, kuin ajaa lujaa, sillä muuten kaatuu ja pahimmassa tapaukessa mopedi lähtee valumaan taaksepäin ja melko varmasti kaatuu. Ei kaatunut. Katsotaan miten käy Koh Lantalla, jonne matkaamme seuraavaksi, 15. tammikuuta!
Vesi oli kirkasta, mutta maistui tulelle ja suolalle!
- Janne
ps. Bangkokin C-residencen yövartija on aivan mahtava, olemme antaneet hänelle hoitoon pari meidän kukkaa, jottei ne kuolisi kokonaan ja nehän voivat nyt paremmin kuin koskaan aiemmin!
Rankan koulupäivän jälkeen pakkasimme rinkat ja laitoimme herätyskellon puoli viideltä piippaamaan. Kiireellä etsimme taksin ja lähdimme kohti Bangkokin toista lentokenttää, Don Mueangia. Ongelmitta olimmekin jo Air asian lennolla klo 6 aikaan, mutta yllätykseksemme, lentokone ei mennytkään Surat Thanin lentokentälle, mutta lensikin vähän kauemmas. Lento kesti n. tunnin, josta kesti noin 2,5h bussilla satamaan. Molemmilla tuli paha olo aamuisesta herätyksestä ja bussimatkasta. Satamaan kuitenkin saavuttiin ja pelättiin, että joudutaan heti lauttaan huonovointisina, mutta saimmekin odottaa 4 tuntia ja parannella olotilaa hyvillä ja halvoilla aterioilla sataman kahvilasta.
Bussi oli oikein nykyaikainen ja hieno. Samaan kuvaan sattui hieman tuhdimpi herrasmies.
Kuvan näköisellä paatilla lähdimme kohti Koh Phangania.
Lautta lähti suunnilleen ajoissa, ja 2,5 tunnin köröttelyn jälkeen astelimme Koh Phanganille. Edellisen illan googlettelun tuloksena tiesimme seuraavan määränpäämme, Katen, mopovuokraamon sataman läheltä. Googlesta löytyi vähän nihkeästi luotettavia mopovuokraamoja, mutta Katesta oli kerrottu hyvää, etteivät he huijaa asiakkaita. Thaimaassa (ja muuallakin) on aika yleistä, että mopoa palauttaessa ajopelistä "löytyykin" naarmuja ja kolhuja, eikä auta muu kuin kaivaa kuvetta...
Tiet oli välillä surkeita ja yhtäkkiä saatto tulla mutkan takaa joku kuoppa...
Katen skootterivuokraamon ehdot olivat aika hurjat, esim. moottorin rikkouduttua 15000 bahtia korvauksia ja joku sivupeili 1000 bahtia. Tässä vaiheessa aloin jo epäröimään vuokraamoa ja omia ajotaitoja... ei meillä ole varaa ainakaan kolaroida! Toinen erittäin huono puoli oli se, että minun piti jättää passini pantiksi, jotta skootteri tulee varmasti takaisin ja ehjänä... eipä auttanut muu, kuin antaa passi firman laatikkoon odottamaan palautusta. Laput kirjoitettuani katsottiin omistajan kanssa skootterin kunto ja otettiin Madventuresin Rikun ja Tunnan vinkistä vaarin, ja kuvattiin skootterin pienimmätkin kolhut. Olisipahan ainakin jotakin todistusaineistoa, jos palautuksen suhteen tulee jotain ongelmaa ja mikäli vuokraamo olisikin epärehellinen, heillä olisi hankalampi yrittää huijata meitä.
No, eikun pullollinen bensaa tankkiin ja vähän ympyrää ajelemaan. Vuokraamon työntekijät katselivat kauhuissaan Jannen ajotaitoja, jotka olivat todellakin ruosteessa... yli 10 vuotta edellisestä ajokerrasta. Siispä rinkka etupuolelle, Mia selkäpuolelle kantamuksineen ja kaasua. Pian saavutimmekin Sea sunset resortin, josta olimme muutaman yön (Mian äitin avustuksella, kiitos!) maksaneet etukäteen.
Sea sunset resort vaikutti tosi mukavalta paikalta ja niinhän se olikin. Hygieniafriikeille paikkaa ei voi suositella, sillä öisin juoksentelee gekkoja, torakoita ja muurahaisia oven ja sängyn alta kurkistelemaan bungalowin asukkaita, mutta meitä tämä ei haitannut. Kanoja, kissoja ja koiria juoksenteli ympäriinsä, rannalle matkaa muutamakymmenen metriä ja hyvää ruokaa sopuhintaan. Bungalowissamme oli tietenkin riippumatto, joka osoittautui loman rennoimmaksi nähtävyydeksi.
Vaikka kumpikin pidämme eläimistä, tekee mieli päiväruuaksi ottaa fried chicken with cashew nuts kun kukko ja kanat huutavat aamu viidestä alkaen.
Skootterilla oli mukava ajella, kun pääsi mihin halusi, eikä ollut ketään sanomassa kellonaikoja tai hintoja, vain 5 euroa päivä ja muutamalla eurolla bensaa koko reissun ajaksi. Pysähdyimme siis ottamassa hienoja kuvia mm. tästä palmusta ja samalla Janne rikkoi pottuvarpaan kahden kiven väliin kiivetessään rannalta takaisin skootterille. Eipä vielä ole mitään tulehduksia näkynyt, kiitos apteekkarisedän, joka auliisti neuvoi ja möi vetyperoksidia ja Betadinea haavan hoitoon.
Siinähän se Koh Phanganilla oleskelu meni, rannalla makoilua, hyvän ruuan syömistä ja saarta kierrellessä. Kaikki meni oikein nappiin, lukuunottamatta tuota pientä jalan kolautusta ja Katen vuokraamokin hyväksyi skootterin mukisematta ja antoi passin kiltisti takaisin (vaikka ehkä ihan vähän tuli hipaistua sivupeiliä autoon). Näin lomareissumme jatkui kohti Koh Taoa. Siitä kerromme ensi jaksossa...
...juhla armas lapsien, eikä rasita koulu, syyt' on olla iloinen! Niin, paitsi tenttejä jouluaattona ja joulupäivänä.
Thaimaassa on nyt vuosi 2555
Voisi kuvitella, että Thaimaassa joulua ei vietetä. Höpö höpö, ostoskeskuksissa joululaulut raikaavat ja talojen seinillä on suuria julisteita ja värivaloja, jotka toivottavat hyvää joulua, sekä onnellista uutta vuotta. Meidän supermarketissa, Tesco Lotuksessa on jopa oma tanssiva joulupukki ja lahjakoreja on hyllyt täynnä. Jopa meillä kotona on käytävällä jopa kauniisti koristeltu muovikuusi! Thaimaalaiset ovat hulluna juhliin, värivaloihin ja juhlatunnelmaan, vaikkakaan eivät tiedä minkä takia juhlaa oikeastaan edes vietetään. Hieman juhlatunnelmaa latistaa nämä tentit, jotka ovat jouluaattona ja itse joulupäivänä. Tuleepahan erilainen joulu.
Tesco Lotuksen tanssiva joulupukki
Jouluillalliselle menemme jo (suht) hyväksi toteamaamme The Deck -ravintolaan saksalaisten kavereidemme kanssa ja joulukinkku vaihtunee rapuihin, glögi viiniin ja konvehdit... no, en tiedä mihin. Ainakin näkymät ravintolasta on hyvät, sillä sieltä näkee Wat Arunin iltaloisteessa ja ehkä jos oikein kuvittelee, niin tuon temppelin muodosta vähän joulukuusikin tulee mieleen. Ensi vuonna sitten oikea joulu!
Hauskana yllätyksenä kotikadullamme on kolmena iltana leffailta. Kuudesta kahteentoista illalla näytetään kiinalaista oopperaa(?), thaimaalaisia laatuelokuvia ja musiikkivideoita. Äänet on todellakin kovalla, koska pääsemme kotonakin nauttimaan musiikista ja ääniefekteistä. Suomessa tällainen katuleffailta tuskin toimisi, sillä, TEOSTO, naapurin
äkäinen mummo ja -25 celsiuksen lämpötila voisi tuhota
elokuvanautinnon.
Ainiin, ensimmäinen välitentti oli maanantaina ja hienosti kahden tunnin lukemisella läpi, 12/20 pistettä!
Thaimaassa käyneelle lukijalle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen Phuketista turistirysä. Kyllä, Phuket on turistirysä, jonne emme olisi menneet, ellei siellä olisi ollut töissä kavereita Suomesta. Onneksi Mikko Iiro, Sanna ja Rimma asuivat Chalong-alueella, joka on paaaljon rauhallisempi alue, kuin esim. Patong, tuo synnin ja melun pesä. Pojat ja Rimma työskentelevät suomalaisessa Raya Divers -sukellusyrityksessä, mutta onneksi jokaiselle heltesi päivän lomat töistä vuorotellen, joten illoista ei todellakaan tullut tylsiä...
Heti Phuketiin saapuminen lentäen hermostutti, sillä lentomme oli kaksi tuntia myöhässä ja Phuketin lentokentältä busseja ei enää mennyt, joten ainut vaihtoehtomme oli valita joku kusipäisistä taksikuskeista. Bangkokissa takseissa on mittarit, joten matkat tulevat todella halvaksi, mutta Phuketissa kaikki on toisin. Takseissa ei ole mittareita ja koska turistit maksavat mitä tahansa ja kuskeilla on varaa valita asiakkaansa, hinnat ovat aivan eri tasoa. Kotoa Bangkokista puolen tunnin matka lentokentälle maksoi noin 5 euroa, Phuketissa tunnin taksimatka 17,5 euroa. Eihän nuo hinnat kuulosta suomalaisen korvaan juuri miltään, mutta suhteuttuna esimeriksi hyvään thairuokaan, tuolla 17,5 eurolla saa halvimmillaan 20 täyttävää ruoka-ateriaa Bangkokista. No, ei pidä valittaa, sillä jollakin sitä on kuljettava.
Asumisesta meidän ei tarvinnut maksaa mitään, sillä Janne asui Mikon & Sannan, Iiron ja Antin kommuunissa ja Mia asusteli Rimman kanssa kahdestaan lähettyvillä. Tietenkin pojille piti viedä hieman viskituliaisia ja hyvin näytti maistuvan. Päivisin kaikki muut paitsi Sanna olivat töissä, ellei jollekin sattunut vapaapäivä ja iltaisin kävimmekin syömässä hyvin koko porukalla. Päivät kuluivat lähinnä O2-nimisellä rantaklubilla, josta parin euron limsan ostettua sai oleskella altaalla koko päivän. Kerran jopa jaksoimme lähetä ihan Kata-beachin rannallekin uimaan. Omasta lämpimässä meressä pulahtamisesta onkin kulunut varmaan jotain 12 vuotta, joten mahtava kokemus oli sekin. Phuketissa liikkuminen oli helppoa, sillä ystävämme olivat vuokranneet skootterit, joten aina löytyi joku (Sanna) meitä kuskaamaan.
Joku on mielissään rannalla
No, mitä jäi lomalta käteen..? Oli tosi mahtava nähdä pitkästä aikaa kavereita ja tavata uusia ihmisiä, eikä tarvinnut tehdä mitään hyödyllistä tai hyödytöntä, eli omasta puolesta reissu meni niinkuin pitikin.Vihdoinkin päästiin rantalomalle ja hengittämään raittiimpaa ilmaa. Ainiin, "pääsin" myös lavalle thaimaalaisen bändin kanssa feattaamaan pariin biisiin, kiitos liiallisen määrän hyvää thaimaalaista viskiä höystettynä soodalla ja kokiksella.
Blogimme ei missään tapauksessa noudata kronologista järjestystä, joten kerromme ehkä huomisen tapahtumat tänään ja eilisen tapahtumat kolmen viikon päästä. No, Bangkokissa joskus tapahtunutta:
Mulla on jo varmaan 10 tuktuk -ja skootterikuskia kaverina, vaikka ei osata puhua sanaakaan samaa kieltä ja päästään Mian kans nyt samaan hintaan matkat kun thaimaalaisetkin. Otin selvää hinnastosta siten, että ihan sattumalta tutustuin läheisen hotellin työntekijään, joka kertoi paljon häneltä maksaa kyyti tietyltä matkalta.
Kotikadun "tuktuk-pesä". Kuvan näkymättömälle oikealle puolelle ilmestyy iltaisin poliiseille näkymätön katubaari, jossa saa maistella viskiä ilman huolta poliiseista, näin ainakin omistaja isoon ääneen ilmoitti ja samalla taputteli selkään.
Päästään iltasin syömään noiden kuskien ja muiden meidän kadun paikallisten kans "buffettiin", jossa saa parasta grillattua possua ja possun eri osia. Mitään maksua meiltä ei huolita, mutta haen yleensä lähikaupasta pari Leo-kaljaa herroille palkaksi.
Yhdessä harvasta viereisestä ravintolastamme saa erittäin hyviä kasvisruokia ja ravintolaa pitävä mamma osaa jo nauraa mulle päin naamaa ja huutaa "soup!" ja tuoda herkullisen ja riittoisan vegekeiton pöytään 35 bahtin (alle euron) hintaan. Eräs sateinen päivä mamma ei päästänyt meitä ravintolasta kotiin, ennenkuin hän kyhäsi meille pahvista sateensuojat, jottemme kastuisi. Pahviläpysköistä ei oikeastaan edes ollut apua, mutta hyvä mieli tulee, palvelu pelaa ja ruoka maittaa!
Eräs päivä tulin skootteritaksilla kotiin ja onneksi vasta kotona tajusin kuskin olevan päissään. Huomasin kyllä matkalla tapahtuvan hieman normaalia enemmän läheltä piti -tilanteita. Kuski ei ollut tuttu. Pitäs kai alkometriä alkaa kantamaan mukana ja puhalluttaa kuskit ennen ajoa, vaikka tuskin täällä ees tajuttais mikä se sellainen alkometri on.
Huomattiin tänään myös, että skootteriin mahtuu täälläpäin kuulemma kuski ja kaksi farangi-kyytiläistä. Harvemmin meitä farangeja otetaan kaksin kappalein tähän surmanloukkutaksiin, mutta tuttu kuskimme oli niin ystävällinen, että pääsimme samaan hintaan kahdestaan. Kuski jopa yhtäkkiä otti takana istuvan Mian käsistä kiinni ja antoi ohjata skootteria suoralla baanalla. Liekkö tähän syynä se, että olen (ehkä muutaman oluen tai viskin nauttineena) selittänyt hänelle ja muulle tutulle kuskiporukalle, että tahdon joku päivä vielä ajaa tuktukia alkuperäisen kuskin ollessa kyydissä. Skootteria pääsisin kyllä ajamaan, mutta tuktuk onkin miesten ajoneuvo!
Tähän hätään ei löytynyt kuvaa mopotaksista. Kuvassa kuollut rotta.
Huomenna Phukettiin moikkaamaan suomalaisia kavereita, jotka sielläpäin työskentelevät. Vihdoinkin rannalle rentoutumaan!
Ps. Huomasin tänään että maanantaina tentti ja tullaan takas lauantaina. Onneksi opettaja on ystävällisesti kertonut tentin kysymykset, helpottaa lukemista sitten sunnuntaina.
