Koulumatkavideo

Tässäpä tällainen huonolaatuinen nopeutettu video koulumatkasta. Ensi kerralla muistan sitten puhdistaa kameran linssin ennen kuvaamista. Tämä lienee tämän blogin viimeinen postaus... ehkä!

- Janne

Bangkok vs. Oulu

Suomeen on jo kotiuduttu alkujärkytyksien jälkeen ihan kohtuullisesti. Pahempi kulttuurishokki taisi yllättää Suomeen palatessa, kuin Bangkokiin saapuessa. Ennen matkalle lähtöä sitä ajatteli, että tuo 4 kuukautta on todella pitkä aika, eikä lopu koskaan, mutta toisinhan siinä kävi. 

Ratkiriemukkaan 37 tunnin matkustamisen jälkeen olimme takaisin vanhempieni luona Jäälissä ja taksimatkastakin köyhdyimme yli 48 euroa... siis varmaan enemmän mitä kaikilla taksimatkoilla Bangkokissa yhteensä. No, joka tapauksessa matka oli varmasti turvallisin automatka moneen kuukauteen ihan pelkästään turvavöidenkin takia.

Suomessa taas

Tein tässä tällasen listan Bangkokin hyvistä ja huonoista puolista ja näyttää siltä että hyviä puolia on kuin onkin enemmän...

 Hyviä puolia

+lämmintä 

+yleisesti ihmiset iloisia ja auttavaisia 

+palveluammatissa olevat ihmiset haluavat oikeasti palvella 

+halpaa ja hyvää ruokaa 

+alkoholijuomat on halpoja ja maukkaita 

+yleinen hintataso 

+yleinen ei-se-oo-nii-justiisa -ilmapiiri 

+mopotaksit 

+skytrain/metro 

+aina löytyy tekemistä 

+parhaat baardit ja clubit 

+7/11:t ja 24h tyyliset minimartit 

+roskaruoka kotiinkuljetuksineen halpaa ja herkullista! 

Huonoja puolia

-farangin oikeudet (niitä ei ole) 

-ilmansaasteet 

-20% taksikuskeista on epärehellisiä (thaimaalaisen vartijan mielestä 80%... Mian mielestä vähintään 60%) 

-ruuhkat 

-hasardi liikenne 

-poliisit/korruptio 

-kielimuuri/ääntämisongelmat

-se ainainen tinkiminen rasittaa suomalaista piloille hemmoteltua nuorta miestä

-byrokratia

-thaikkuruoassa liian vähän suolaa meikäläiselle nestehukka-alttiille!

Blogi ei silti vielä tähän lopu, sillä jos joskus jaksan editoida, niin blogiin saadaan vielä joku videokin reissulta laitettua. Nyt opinnäytetyön tekoon ja toivotaan että pian saadaan jotain töitä tai lottovoitto, niin päästään takaisin Thaimaassa käymään...

- Janne

Lähtö lähenee, päivät vähenee

Tässä sitä ollaan, viikko jäljellä opiskeluvaihtoa, kolme lentomatkaa edessä ja kylmään Suomeen paluu hirvittää. Mihin tämä kaikki aika on kulunut?

Koska moni blogin lukija tykkää videoista, tässä video Bangkokin eläintarhan kirahvista nimeltä Bin Laden.

No, aika ei ainakaan kulunut opiskeluun, vaikka 3 kurssia kunnialla kumpikin sai läpi hyvin arvosanoin (itse sain arvosanat A, A ja C+). Lopputentit meni nopeasti ohi, eikä niihin juuri tarvinnut lukea. Advertising-kurssin lopputenttinä oli kirjoittaa 4 hengen ryhmässä n. 5-sivuinen raportti valitsemastamme kuvitteellisesta tuotteesta ja itse tenttipäivänä meidän piti näytellä 30-40 sekuntinen mainos, joten ainakin vaihtelua OAMK:n liiketalouden yksikön tentteihin! Meidän tuotteenamme oli Smoke Airlines, lentoyhtiö, jossa saa tupakoida lentokoneen sisällä.

Hieno Advertising-kurssin lopputyön logo.

Englanti IV-kurssin lopputenttinä oli ihan normaali luetunymmärtämistä mittaava koe, mutta kysymykset vaihtelivat erittäin helpoista helppoihin. Esimerkiksi tekstissä lause: "John drove 358 kilometers to Thai border" ja kysymyksenä: "How many kilometers did John drive?". Että sellasta.

Global managements of information systemsin lopputentti olikin haastavampi, sillä poikaporukkamme oli rikkonaisesti tunneilla, joten viimeisenä päivänä ennen tenttiä opiskelimme vanhaan tuttuun tapaan ryhmälukemisen avulla kera Chang-oluiden. Lopputulos ei aivan huono ollut, vaikka tentti oli todella vaikea, eikä edes meidän lähes valmiiden IT-alan asiantuntijoiden taidot riittäneet A-suoritukseen. C+ sieltä loppuarvosanaksi kuitenkin pätkähti.

Se siitä koulusta. Tänään menemme juhlistamaan Ollin synttäreitä ja koulun päättymistä Cabbages & condoms -ravintolaan, jonka nimestä voi päätellä ravintolan tarjoilusta jotain...

Piti laittaa pari kuvaa lisää tähän blogitekstiin, mutta blogger ei suostunut. Ehkä sitten ens kerralla.

- Janne

Vietnam osa 2, Ho Chi Minh aka. Saigon

Ho Chi Minhiin palattiin pikaiselta Ben Tren reissulta ja päätettiin mennä samaan hyväksi kokemaamme hostelliin reppureissaajien alueella. Sopivasti Mia sairasti pari päivää kuumetta, joten kaupungin nähtävyyksien bongailu suoritettiin hitaaseen tahtiin.

Paikallinen "Mäkkäri", sillä Pho-keitto tai riisikanahärdelli ei maistunut ihan aina:

War Remnants Museumista löytyi myös kuvia Suomesta

War Remnants Museum   

Opastetulla kierroksella Reunification Palacessa näimme mm. erilaisia tuoleja ja huoneita...

Reunification Palace  

Notre Dame -kopio

City Museumin pihalta löytyi sota-ajan kalustoa ja sisältä aimo annos Vietnamin historiaa.

Ho Chi Minh City Museum

Jännimpänä nähtävyytenä mieleen jäi Ho Chi Minhin ulkopuolella oleva Cu Chin kaupunki, jossa kävimme opastetulla kierroksella sota-ajan tunneleita katselemassa. Mahdollisuus oli käydä oikeassa leventämättömässä tunnelissa, mutta klaustrofobiset bloggaajat jättivät tunnelin väliin ja kokeilivat hieman levennettyä länkkäriversiota tunneleista:

Jackie ja kokistölkki.

Tunneleilla oppaana meillä oli Jackie, Etelä-Vietnamin puolella sodassa taistellut veteraani, joka tässä seuraavassa videossa esittelee Vietcongin sissien ansoja.

Taustalla kuului myös pauketta eri aseista, muistaakseni parilla kymmenellä dollarilla olisi päässyt ammuskelemaan mm. AK-47:lla viereiselle ampumaradalle. Ei menty Kambodzassakaan eikä nytkään. Vaikka oishan tuo ollut ehkä ihan hauska kokemus. Oppaamme Jackie sanoikin suunnilleen näin: "Enää ei onneksi tarvitse itse pidellä asetta, mutta tiedättekös, tykkään nykyään noiden aseiden äänistä, sillä voi olla varma, että jokainen luoti menee hukkaan."

- Janne

Vuoden vaihtuminen kiinalaisittain

Heipä hei! Tätä osapuolta on blogissa näkynyt enää aika vähän, mutta voisin nyt paikata asiaa blogitekstillä Chinese New Yearista. En ollut oikeastaan edes ajatellut, että kiinalaista uutta vuotta mitenkään erityisemmin juhlittaisiin myös Thaimaassa, mutta ilmeisesti kiinalaisia ja muita juhlijoita on Bangkokissa luulemaani enemmän. Itse asiassa koko vuoden vaihtuminen on ollut paikallisille tapahtumana niin tärkeä, että se on kaupoissakin näyttänyt syrjäyttäneen tähän aikaan vuodesta yleensä vellovan ystävänpäivän ostohysterian. Ystävänpäivää on tuskin mainittu, kun taas samaan aikaan ostoskeskukset ovat useamman viikon ajaksi täyttyneet kiemurtelevista lohikäärmeistä ja kiinalaisista lyhdyistä. Thaimaalaisten vuosi 2556 vaihtuu vasta huhtikuussa, mutta nämä kyllä jaksavat juhlia vuoden vaihtumista sen kolme kertaa vuodessa. Chinese New Year on melko pitkä tapahtuma, joka huipentui eiliseen 10.2. ja jatkuu vielä tämänkin jälkeen jonkin aikaa.

China Townin yksi pääkaduista. Ei oltu ainoita paikalla.

Lähdimme siis sunnuntaina kaiken härdellin keskukseen China Towniin katsomaan juhlimista. Jannella oli hiukan huono olo eikä siksi päässyt mukaan, joten menin paikalle muutaman kaverin kanssa. China Townin kadut ovat yleensäkin ihan tukossa, mutta tällä kertaa ihmisiä oli vieläkin enemmän vaikka pääkadut oli suljettu liikenteeltä.

Paikalliset muksut on niin söpöjä. Lähestyn vaan tyypillisellä tavallani kaikkia lepertämällä "mooooi" ja se sattuu tarkoittamaan thaiksi jotain aika roisia. Mun pitää lopettaa lepertely lapsille ja katukissoille.

Kaduilla oli järjetön tungos, kauniita kiinalaisia lyhtyjä ja paikallisia ruokakojuja. Jossain kohtaa ihmismassa raivattiin kadun reunalle ja jäimme odottamaan paraatia, jota ei koskaan tullut. Sen sijaan kuulin, että olimme todellisuudessa odottaneet prinsessan ohittavan China Townin katua pitkin, mutta sellaistakaan ei kyllä koskaan tullut.

Kaikkialla myytiin tuollaisia puutikkuja, joihin oli kiinnitetty paperista taiteltuja lohikäärmeitä.

Mun oli pakko viedä Jannelle tuliaiseksi tuollainen kuvan tikku. 50 bahtia.

- Mia

Saapuminen Vietnamiin ja kaupunki nimeltä Ben Tre

edit. 7.2, lisäsin videon tuohon alemmas

Jälleen kerran saavuttiin luotettavalla AirAsian lennolla kohteeseen, tällä kertaa Vietnamin Ho Chi Minhiin, entiseltä nimeltään Saigoniin. Ajatuksena oli väistää taksikuljetus ja säästää rahaa menemällä bussilla Ben Tahn -torille, josta olisi ollut lyhyt matka majapaikkaamme backpacker-alueelle, Phan Ngu Laolle, mutta toisin kävi. Lento oli ajoissa, mutta emme ihan kerenneet viimeiseen bussiin, joka lähti ennen kello kuutta illalla, joten ainut vaihtoehto oli taksi. Jaoimme taksin jonkun tanskalaisen kanssa, sillä määränpää oli suunnillen sama ja niinhän siinä kävi, että 170000 dongin (~6e) taksimatka tuli maksamaan 21000 dongia(7,4e)! Onneksi jaoimme summan noin kolmeen, mutta pettymys oli suuri, epärehelliselle kuskille meni melkein 1,5 euroa ylimääräistä, siellä se varmaan nauraa vielä partaansa ja juo Saigon-olutta hymy huulilla. Perkele.

Ho Chi Minhin kotikadulta, Bui Vieniltä

No, päästiin silti perille hostelliin, josta heti seuraavaksi päiväksi kyseltiin kyytiä kohti Ben Trehen. Ystävällinen hostellityöntekijä (Hostel 96, Bui Vien street, Ho Chi Minh, suositellaan!) opasti millä bussilla pääsemme bussiasemalle ja sieltä kohti Ben Tren kaupunkia. Parin tunnin bussimatka kämäisessä ilmastoimattomassa bussissa ei ollut mitenkään niin paha, kuin voisi kuvitella. Oli oikeasti ihan mukava katsella maisemia, eikä kuumakaan ollut, sillä tuuli mukavasti puhalsi ikkunasta ja viilensi matkantekoa.

Hyvältähän tuo bussi näyttää.

Ben Tren bussiasemalla heti hypättyä bussista, joku harvahampainen mummo läpsäisi minua käteen ja mulkoili ilkeästi harvoine hampaineen... ensimmäisenä ajatuksena oli että "mihin sitä on taas lähdetty?" No, halusimme mennä pienempään kaupunkiin, jossa ei muita turiseja juuri olisi, niin nyt sitä sitten kokeiltiin vihdoin Vietnamissa. Bussiasemalta pääsimme kahdella kalliilla mopotaksilla (ainut vaihtoehto taas, mutta halvempi kuin taksi!) johonkin kaupungin muutamasta hotellista. Hotelli oli ihan hyvä, lähellä keskustaa ja kohtuu halpa, noin 10 euroa yö.

Ben Tren joki ja nk. "kahvimaidon väristä" vettä.

Aitoa Vietnamia Ben trestä kyllä löytyi, ei ehkä sinänsä hienoja nähtävyyksiä tai museoita, mutta ihmiset olivat ainakin aitoja ja ihmeissään meistä. Miaa kuulemma meinasi alkaa ahdistamaan kaikkien tuijotus ja huutelut, mutta hyväntahtoisia yleensä ihmiset olivat, ellei bussiaseman ilkeää mummoa lasketa. "Hellooo!", nuoret tytöt ja pojat huutelivat esittäen kaiken englanninkielen taitonsa nähdessään nuoren länkkäripariskunnan (...tai ehkä syynä oli Mian pinkit hiukset). Tehtiin myös virhe, kun ostettiin paikallista kookospähkinäkarkkia ja tarjottiin eräälle pikkupojalle maistiaiset, koska se niin kiltisti pyysi ja ojennettiin pussia sille... no sehän vei heti kerralla kourallisen! Ainakin sille tais karamelli maistua!

Hienoin nähtävyys oli kyllä tori, jossa myytiin kaikkea syötäväksi kelpaavaa ja kaikenmaailman herkkuja.

Satunnainen katukuva

Silti routa ajoi porsaan kotiin, koska valitettavasti ruoka oli kauheaa ja thaimaalaiseen hymyilypalvelukulttuuriin oli ehkä tottunut liikaa, ajattelimme palata sivistyksen pariin Ho Chi Minhiin. Siitä lisää ensi jaksossa.

- Janne

Saigon, here we come

Kohta lähdetään viikon pikaiselle reissulle tekemään visarun Vietnamiin, sillä viisumimme umpeutuvat helmikuun aikana. Viisumithan ovat vuoden mittaiset, mutta silti pitää 90 päivän välein käydä joko ostamassa (1900 baht = ~48 eur) lisäaikaa tai käydä toisessa maassa, joten käytimme tuon rahan mieluummin lentolippuihin. Tarkoitus on käydä Ho Chi Minhissä aka. Saigonissa ja muutamassa pienemmässä kaupungissa eli varmaan ainakin Ben Tressä.

Huomaa ruusu Chang-pullossa

Bangkokissa kaikki on ennallaan, vaikka Mialle tuli yksi vuosi ikää lisää. Mialle hommattiin synttärilahjaksi hemmottelupäivä ja yhteisesti kaveriporukalla neitokaisen kauan himoitsema laukku MBK:lta. Itse synttäribileet juhlittiin vasta seuraavana päivänä So Sofitel hotellin allasbileissä, jonne maksoi sisäänpääsy 400 baht, eli 10 euroa. Hintaan sisältyi pääsylippu ja ilmaiset juomat tunnin ajaksi klo 15-16. Oli mahtava päästä käymään oikeassa saunassa, uiskennella 10. kerroksessa ja katsella Bangkokin pilvenpiirtäjiä. Ongelmittahan kyseiselle hotellille menokaan ei onnistunut, sillä menimme juuri väärään Sofitel hotelliin, sillä Bangkokissa on kuulemma 4 saman nimistä rakennusta... No, kerkesimme kuitenkin ajoissa ja samalla tuli testattua ensimmäistä(!) kertaa Bangkokin metroa, toimiva juttu sekin.

Näkymät So Sofitelista kohti Lumphini-puistoa

Seksi myy, siksi rusketusraitainen puolialaston Janne

Päivä vaihtui iltaan ja ilta jatkui Levels-yökerhossa, jossa oli yllättävän mukavaa näin ihmiselle, joka ei niin yökerhoista välitä. Valitettavasti seuraava aamu saapui ja molemmat huomasimme, että juhlittu oli. Ainakin kaikilla oli kivaa ja ilmeisesti 6 uutta suomalaisvahvistustakin tykkäsivät. Thaimaassa on kohta koko Suomen kansa!

- Janne

Koh Lanta

Näkymää Koh Lantan eteläosasta, Sea gypsy villagesta

Tähän alkuun vois heittää jonku vitsin saaren nimestä, mutta oon jo niin aikuinen, niin jätetää se pois. Tosin mietityttää, että johtuuko se saaren nimestä, että suomalaisia tuolla oli vähemmän, kuin esimerkiksi ruotsalaisia naapureitamme..? No, lähdimme taas aamulennolla AirAsian koneella kohti Krabia, josta muutama muu random matkaaja jatkoi meidän kanssa minibussilla satamaan, josta "hieman" myöhässä lauttamme lähti kohti lopullista matkakohdettamme. Koh Lantalla odotti Mian siskon seurue, joka oli pääsyy vierailuumme kyseisellä saarella ja seura ei ollut todellakaan pettymys... vaikka kirjoittaja hävisikin ristiseiskan Koh Lantan maailmanmestaruuskisat hotellin parvekkeella, tavallisen Seiskan maailmanmestaruus tuli kotiin helposti, eikä eteläisemmän Suomen vastustajilla ollut mitään mahdollisuuksia.

Siistejä tuktukeja löytyy ympäri Thaimaata, mutta tämä nauratti jostain syystä.

Guesthousemme, Lanta House, sijaitsi Mian siskon seurueen tapaan Saladanilla, lähellä satamaa. Yöpymispaikan valitsimme tietenkin sijainnin ja hinta-laatusuhteen takia, muutama euro per yö. Voidaan kyllä suositella kaikille kyseistä paikkaa, asiakaspalvelu oli vajaamiehistöllä, mutta silti aivan mahtavaa! Thaimaan rouvat opettivat mielissään thaita huonolla englannillaan ja korjasivat, kun yritin heille väärin äännellä sanoja. Mahtavaa, kun osaa edes perusasioita puhua paikallisella kielellä (etenkin jollain näin vaikealla!), kuten ostoksilla asioinnit ja tuktuk/taksikyydit. Paikalliset ainakin yrittävät ymmärtää ja naureskelevat, kun farang koittaa puhua heidän kieltänsä. Kuvittelen, että kyllä sitä itsekin yllättyisi ja arvostaisi, jos Oulussa joku turisti heittäisi pari lausetta suomeksi, vaikka ääntäminen olisi jotain sinnepäin!

Jotta tässä blogipostauksessa olisi jotain hauskaa, ajattelin lisätä opastuskylttejä Lanta House guesthousesta:

"PIDÄ MOPO AINA LUKITSEMATTA, SILLÄ POLIISI VOI SAKOTTAA!"

VAROITUS! ÄLÄ KÄYTÄ PINKKIÄ KULHOA MIKROSSA... TULET SYÖMÄÄN MUOVIA RUUASSASI.

"Jos kuulet tsunami-katastrofi-hälytyksen, älä ole paniikki..."

Tämä sun pitää vaan klikata suuremmaksi ja lukea itse

Missään muualla ei oo ollu tällasta hammastahnan annostelulaitetta, uskomaton! Eipä silti käytetty kertaakaan.

Vessassa oli kaikki saippuat, shampoot ja hoitoaineet: PRESS THE BOTTON. Tarkimmat löytää ohjeet suomeksikin!

Ohjeistuksia oli vaikka mitä vielä, mutta tuossa ehkä parhaat. Tarkoituksena ei ole missään nimessä vähätellä guesthousea, sillä tämä oli todellakin tosi hyvä ja halpa paikka, englanti ehkä vähän hauskaa. Skootterin vuokrauskin oli helpointa ja halvinta ikinä, 150 bahtia (3,8 euroa) päivä ja Lanta Housesta vaan sanottiin että "pienet kolhut ei haittaa, mutta jos kovin rikotte, niin käykää korjauttamassa". Rennoin paikka ikinä! Jaa, kovin järkeviä kuvia ei tähän tullut laitettua, mutta onpahan erilainen kirjoitus taas vaihteeksi.

Loppuun video, joka ei ole sama kuin edellinen, mutta jostain syystä noudattaa samaa kaavaa:

Kiva silti taas olla takaisin Bangkokissa, vaikka Koh Lantalla olisi pitempäänkin viihtynyt. Nyt on vaan alkanut pelottamaan Suomeen paluu, ei me tahdota vielä kotiin! Reilusti alle 2 kuukautta aikaa ja paljon tekemättä... Sen verran paljastettakoon, että seuraava matkakohde on ensi viikolla Ho Chi Minh, Vietnam.

ps. Mikäli viereisessä hotellissa asustaa palveluista maksavia tuttuja, on yleensä luvallista käyttää uima-allasta ja hotellin ylellisyyksiä ilmaiseksi. Suosittelemme!

- Janne

Koh Tao & Koh Nang Yuan

Koh Phanganilta jouduimme lähtemään aikaisin, sillä bungalowimme varauslista oli täynnä ja ravintolan täti pelotteli meitä, että voi olla vaikeaa näin uuden vuoden kulmilla löytää majoitusta koko saarelta, saatika Koh Taolta. No, löysimme vuoden 2006 Lonely planetin ja soittelimme (okei, Mia soitteli) varmaan 10 numeroon, joista pari oli jopa toimivaa ja saimme Koh Taolta varattua bungalowin, mahtavaa!

1,5h lauttamatkaa ja 400 bahtia per henkilö köyhempinä saavuimme lopulta Koh Taon satamaan. Ilmaiseksi rento mies tuli hakemaan meidät satamasta lava-autolla, jonka kyytiin hyppäsimme. Kyytimme vei meidät hiljaisemmalle puolelle saarta, View rock resortiin, jossa oli hienot huoneet (700 baht / yö), mutta sähköt vain öisin ja puhelinyhteys ei kuulunut meidän puolelle saarta.

View rock resortista oli Lonely planetissa maininta, että tie sinne oli huono ja tämä oli todellakin totta (3km ja matka kesti ~20min per suunta). En uskaltanut vuokrata skootteria, sillä jopa minun monen päivän ajotaidoilla (hehheh) hiekkaiset, mutkaiset, kiviset, reikäiset, rähjäiset ja silmukkaiset tiet olisivat olleet liian hirveitä ajaa. Onneksi View rockilta pääsimme suht halvalla sataman lähelle, jonne parin sadan bahtin hintaan pari kertaa päivässä resortin omistajat asiakkaitaan kuskasivat. Harmi että sattui olemaan huonot ilmat juuri tuolloin, joten uiminen oli mahdotonta kallioisessa resortissamme. Hauskana sattumana saimme selville, että resortin omistajan vaimo oli käynyt samaa koulua kuin me (Siam University, Bangkok), mutta suorittanut tutkinnon 21 vuotta sitten.

Näkymät kyllä olivat ihan mahtavat...

mutta portaita (joita oli paljon) kävellessä meinasi loppua kunto.

Toisena päivänä tapasimme satamassa suomalaisen miehen, joka oli pari vuotta työskennellyt sukellusyrityksessä Koh Taolla ja hän suositteli DD Hut -mopovuokraamoa, joten päätös oli selvä, suuntaisimme seuraavana aamuna sinne. Mukavana yllätyksenä oli vaihtoehtona jättää depositiksi passi tai 5000 bahtia, ei tarvinnut kahdesti miettiä, kumpi jätetään.

Puoli yhdeksältä aamulla lähdimme View rock resortista ja yhdeksän aikaan kerkesimme DD Hutin mopovuokraamoon, jossa äkkiä otimme taas kuvat skootterista, katsoimme omistajan kanssa mopon kolhut ja lähdimme kiitämään kohti Chalok-beachia ja toivoimme, että siellä olisi vapautunut bungalow meille tai muuten olisimme ongelmissa. Onneksi kerkesimme ennen aamulauttaa ja J.P resortissa oli tilaa ja pääsimme huoneeseen (800baht per yö), jossa oli jopa lämmin suihku, netti ja 24h sähkö (tosin muutama sähkökatkos per päivä). Olimme lähempänä "ydinkeskustaa" ja lyhyen skootterimatkan päässä kaikesta, mutta kuitenkin edes hieman rauhallisemmassa kulmassa saarta.

Kuvassa erään ravintolan koira. Ei liity näihin kirjoituksiin taas mitenkään, mutta kattokaa sitä ja miettikää ku se lyllertää portaita ylöspäin!

Skootterin vuokraus kannattaa pienillä saarilla, ainakin rahallisesti (mikäli ei kolaroi), sillä hinta oli 200 bahtia per päivä ja 100 bahtilla saa tankin täyteen bensaa. Koh Taolla taksit maksavat lähes poikkeuksetta 200 bahtia suunta, joten selvää säästöä ajella, eikä tarvitse miettiä kyydityksiä. Koh Phanganin baarimikko varoitteli meitä Koh Taon teistä ja eipä se siitä turhaan maininnut. Tiet olivat kapeampia, mutkaisempia ja huonokuntoisempia.

Chalok-beach. Siellä jossain se meidänkin resort sijaitsee. Harmi, että kaikki rannat oli tungettu täyteen resorttia, ravintolaa ja rakennusta.

Tietoiskuvideo, joka oli jo aiemmin näkyvillä Facebookissa:

 

Eräänä kohteena oli Koh Nang Yuan, pieni saari Koh Taon vieressä, jonne piti oikein 2,5 euron sisäänpääsy maksaa per henkilö, mutta ihan mielellään tuo summa maksettiin näistä maisemista ja kirkkaista vesistä.

Aika samalta näyttää, kuin äskeisessä linkissä.

Kyseiselle saarelle ei saanut tuoda muovipulloja, sillä ne saastuttaisivat koko saaren, mutta silti siellä täällä näkyi roskia ja löysimme saarelta oman kaatopaikankin täynnä roskaa, tupakantumppeja ja pulloja. Olimme päättäneet uhmata vesipullokieltoa ja salakuljettaa saarelle puolitoista litraa vettä muovipullossa, sillä emme todellakaan olleet valmiita maksamaan pienestä lasipullollisesta vettä 2,5 euroa... omatunto ei kolkuttanut, sillä veimme kiltisti pullot mukanamme takaisin Koh Taolle, jossa ne varmaan heitetään Thaimaan jätehuollon tuntien mereen, josta ne pikkuhiljaa lainehtivat Koh Nang Yuanin rannoille, ellei niitä haudata johonkin hiekkaan tai polteta.

Näköalatasanteelle oli hieman kiipeämistä. Kuvan sukelluspussissa oli salakuljetettuna n.1500 grammaa H₂O:ta.

Komia siluettikuva meidän veneestä. Jätin tarkotuksella tuon horisontin vinoon.

Viimeisenä päivänä ajoimme Sai Nuan -rannalle, jossa ajotaidot tulivat koetukselle. Tiellä mahtui juuri ja juuri menemään yksi lava-auto, mutkat olivat tiukkoja ja korkeuserot suuria. Onneksi montaa kulkupeliä ei tullut vastaan ja yritin ilmoittaa surkean farang-kuskin tulosta tööttäilemällä, kun jouduimme kaasu pohjassa nousemaan jyrkkää ylämäkeä ja kohti tiukkaa mutkaa. Muita vaihtoehtojahan ei ole, kuin ajaa lujaa, sillä muuten kaatuu ja pahimmassa tapaukessa mopedi lähtee valumaan taaksepäin ja melko varmasti kaatuu. Ei kaatunut. Katsotaan miten käy Koh Lantalla, jonne matkaamme seuraavaksi, 15. tammikuuta!

Vesi oli kirkasta, mutta maistui tulelle ja suolalle!

- Janne

ps. Bangkokin C-residencen yövartija on aivan mahtava, olemme antaneet hänelle hoitoon pari meidän kukkaa, jottei ne kuolisi kokonaan ja nehän voivat nyt paremmin kuin koskaan aiemmin!

Koh Phangan

Rankan koulupäivän jälkeen pakkasimme rinkat ja laitoimme herätyskellon puoli viideltä piippaamaan. Kiireellä etsimme taksin ja lähdimme kohti Bangkokin toista lentokenttää, Don Mueangia. Ongelmitta olimmekin jo Air asian lennolla klo 6 aikaan, mutta yllätykseksemme, lentokone ei mennytkään Surat Thanin lentokentälle, mutta lensikin vähän kauemmas. Lento kesti n. tunnin, josta kesti noin 2,5h bussilla satamaan. Molemmilla tuli paha olo aamuisesta herätyksestä ja bussimatkasta. Satamaan kuitenkin saavuttiin ja pelättiin, että joudutaan heti lauttaan huonovointisina, mutta saimmekin odottaa 4 tuntia ja parannella olotilaa hyvillä ja halvoilla aterioilla sataman kahvilasta.



Bussi oli oikein nykyaikainen ja hieno. Samaan kuvaan sattui hieman tuhdimpi herrasmies.

Kuvan näköisellä paatilla lähdimme kohti Koh Phangania.

Lautta lähti suunnilleen ajoissa, ja 2,5 tunnin köröttelyn jälkeen astelimme Koh Phanganille. Edellisen illan googlettelun tuloksena tiesimme seuraavan määränpäämme, Katen, mopovuokraamon sataman läheltä. Googlesta löytyi vähän nihkeästi luotettavia mopovuokraamoja, mutta Katesta oli kerrottu hyvää, etteivät he huijaa asiakkaita. Thaimaassa (ja muuallakin) on aika yleistä, että mopoa palauttaessa ajopelistä "löytyykin" naarmuja ja kolhuja, eikä auta muu kuin kaivaa kuvetta...

Tiet oli välillä surkeita ja yhtäkkiä saatto tulla mutkan takaa joku kuoppa...

Katen skootterivuokraamon ehdot olivat aika hurjat, esim. moottorin rikkouduttua 15000 bahtia korvauksia ja joku sivupeili 1000 bahtia. Tässä vaiheessa aloin jo epäröimään vuokraamoa ja omia ajotaitoja... ei meillä ole varaa ainakaan kolaroida! Toinen erittäin huono puoli oli se, että minun piti jättää passini pantiksi, jotta skootteri tulee varmasti takaisin ja ehjänä... eipä auttanut muu, kuin antaa passi firman laatikkoon odottamaan palautusta. Laput kirjoitettuani katsottiin omistajan kanssa skootterin kunto ja otettiin Madventuresin Rikun ja Tunnan vinkistä vaarin, ja kuvattiin skootterin pienimmätkin kolhut. Olisipahan ainakin jotakin todistusaineistoa, jos palautuksen suhteen tulee jotain ongelmaa ja mikäli vuokraamo olisikin epärehellinen, heillä olisi hankalampi yrittää huijata meitä.

No, eikun pullollinen bensaa tankkiin ja vähän ympyrää ajelemaan. Vuokraamon työntekijät katselivat kauhuissaan Jannen ajotaitoja, jotka olivat todellakin ruosteessa... yli 10 vuotta edellisestä ajokerrasta. Siispä rinkka etupuolelle, Mia selkäpuolelle kantamuksineen ja kaasua. Pian saavutimmekin Sea sunset resortin, josta olimme muutaman yön (Mian äitin avustuksella, kiitos!) maksaneet etukäteen.

Sea sunset resort vaikutti tosi mukavalta paikalta ja niinhän se olikin. Hygieniafriikeille paikkaa ei voi suositella, sillä öisin juoksentelee gekkoja, torakoita ja muurahaisia oven ja sängyn alta kurkistelemaan bungalowin asukkaita, mutta meitä tämä ei haitannut. Kanoja, kissoja ja koiria juoksenteli ympäriinsä, rannalle matkaa muutamakymmenen metriä ja hyvää ruokaa sopuhintaan. Bungalowissamme oli tietenkin riippumatto, joka osoittautui loman rennoimmaksi nähtävyydeksi.

Vaikka kumpikin pidämme eläimistä, tekee mieli päiväruuaksi ottaa fried chicken with cashew nuts kun kukko ja kanat huutavat aamu viidestä alkaen.

Skootterilla oli mukava ajella, kun pääsi mihin halusi, eikä ollut ketään sanomassa kellonaikoja tai hintoja, vain 5 euroa päivä ja muutamalla eurolla bensaa koko reissun ajaksi. Pysähdyimme siis ottamassa hienoja kuvia mm. tästä palmusta ja samalla Janne rikkoi pottuvarpaan kahden kiven väliin kiivetessään rannalta takaisin skootterille. Eipä vielä ole mitään tulehduksia näkynyt, kiitos apteekkarisedän, joka auliisti neuvoi ja möi vetyperoksidia ja Betadinea haavan hoitoon.

Siinähän se Koh Phanganilla oleskelu meni, rannalla makoilua, hyvän ruuan syömistä ja saarta kierrellessä. Kaikki meni oikein nappiin, lukuunottamatta tuota pientä jalan kolautusta ja Katen vuokraamokin hyväksyi skootterin mukisematta ja antoi passin kiltisti takaisin (vaikka ehkä ihan vähän tuli hipaistua sivupeiliä autoon). Näin lomareissumme jatkui kohti Koh Taoa. Siitä kerromme ensi jaksossa...

Koh Phanganin Paradise Waterfall ja Tarzan.

- Janne